Omakotiasumista lähellä keskustaa
Rahusenkankaan omakotialue kuusimetsineen ja lampineen sijaitsee lenkkeily- ja pyöräilyetäisyydellä keskustasta pohjoiseen. Kuivinniemen vehmas omakotialue harvinaisine hyönteislajeineen sijaitsee Rahusenkankaalta Kettulanlahteen pistävällä niemellä Kellomäen kupeessa. Matkaa keskustaan on 3- 4 kilometriä ja bussiyhteydet alueelle ovat hyvät, sinne pääsee usealla linja-autovuorolla tunneittain.
Alueella on asukkaita noin 700. Suurin osa väestöstä on nuorehkoa ja alueella asuu suhteellisen paljon lapsia ja nuoria. Asuntokanta alueella on lähes kokonaan omakotitaloja, myös muutamia rivitalokohteita löytyy. Rahusenkangas- Kuivinniemi- alue on rauhallisuutensa, luonnonläheisyytensä ja talorakenteensa ansiosta erityisesti lapsiperheiden suosiossa, mutta tarjoaa hyvät puitteet myös muiden ikäryhmien asumiselle.
Puijon läheisyys antaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun niin kesällä kuin talvellakin. Sijainti Kallaveden äärellä lähellä luontoa mahdollistaa ulkoilun, veneilyn ja ympärivuotisen kalastuksen. Talvella alueella on erinomaiset liittymät Kuopion latuverkostoon. Sisätilat liikuntaan löytyvät Kelloniemen, Kettulanlahden, Saarijärven ja Keskustan alueilta. Kuivinniemen oma leikkipuisto tarjoaa leikkipaikan alueen lapsille. Rahusenkangas- Kuivinniemi alueen asukkaat hakevat palvelunsa lähialueilta ja keskustasta.
Rahusenkangas- Kuivinniemi- asuinalue on yksi valtakunnallisen Lähiöohjelma 2008- 2011- hankkeen Kuopion pilottikehitysalueista yhdessä Saarijärven, Tiihottaren ja Kelloniemen alueiden kanssa.
