Niirala
Viehättävä alue Valkeisenlammen tuntumassa

Pääosin 1940-1960 -luvuilla rakennettu Niiralan kaupunginosa sijaitsee ruutukeskustan tuntumassa ja matkaa Kuopion kuuluisalle torille on vain reilu kilometri. Asukkaiden keskuudessa Niirala on tunnettu upeasta keidasmaisesta Valkeisenlammesta, Kotkankalliosta sekä Huuhanmäestä, missä on myös tähtitorni.

Valkeisenlampi

Niiralan asukkaat tukeutuvat pääosin keskustan palveluihin. Alueelta löytyy kuitenkin joitain peruspalveluita, kuten kauppa, päiväkoti, ala-aste, lukio ja kampaamoja.

Liikuntapalvelujen saavutettavuus on erinomaista keskeisen sijainnin ansiosta. Huuhanmäellä on valaistu pururata, joka talvella toimii hyvin huollettuna hiihtolatuna. Kotkankallion väestönsuojassa sijaitsee kuntosali ja mahdollisuus harjoitella mm. pikajuoksua. Aivan Niiralan vieressä sijaitsee myös urheilu-Kuopion ylpeys – Kuopio-halli sekä uima-, jää- ja keilahallit.

Asukkaita Niiralassa on noin 3 700. Erityisesti entiseen Turon tehtaan kortteliin ja Mustinlammen alueelle on rakennettu paljon uusia asuntoja viime vuosina, myös opiskelijoille. Tämä on lisännyt alueen asukaslukua ja väestörakenne on samaan aikaan nuorentunut. Niiralan kerrostaloalueella on keskustan tavoin paljon ikääntyneitä, mutta myös runsaasti opiskelijoita. Pientaloalue sen sijaan on erityisesti lapsiperheiden suosiossa.