Neulamäki

Asumista ja työpaikkoja Tiedepuiston läheisyydessä

Neulamäki

Neulamäen kaupunginosa sijaitsee Savilahden ja Kuopion Tiedepuiston läheisyydessä noin 4-5 kilometrin etäisyydellä keskustasta lounaaseen. Alue on rakennettu pääosin 1980-luvulla. Neulamäen väestömäärä on tällä hetkellä noin 5500 asukasta. Alueella asuu paljon erilaisia talouksia nuorista perheisiin ja ikääntyviin. Alue on erityisesti lapsiperheiden ja opiskelijoiden suosiossa yliopiston läheisyydestä johtuen. Tästä johtuen Neulamäen asukkaiden ikärakenne on nuori, asukkaiden keski- iän ollessa 35 vuotta. Asuntokanta on monipuolinen, sillä se koostuu sekä rivi-, kerros- että omakotitaloista. Neulamäen laella sijaitsevasta näkötornista voi ihailla huikaisevan kauniita maisemia, jotka avautuvat kaupungin yli Kallavedelle.

Alue jakautuu Neulamäen asuntoalueeseen ja teollisuusalueeseen. Lisäksi Kuopion Tiedepuisto sijaitsee hyvin lähellä. Neulamäen teollisuusalueella työskentelee noin 600 henkilöä päivittäin ja jatkuvasti kasvavassa ja kehittyvässä Tiedepuistossa on tällä hetkellä työpaikkoja yli 8000. Yliopiston ympäristössä liikkuu lisäksi noin 6500 opiskelijaa. Liikenneyhteydet Neulamäestä ovat hyvät tiheiden ja säännöllisten linja-autovuorojen ansiosta. Keskustan palvelut ovat hyvien bussiyhteyksien ansiosta helposti saavutettavissa ja keskustaan pääsee kätevästi myös pyöräillen. Kuopion yliopisto sekä sen vieressä sijaitseva kauppakeskus ovat vain kävelymatkan päässä Neulamäestä.

Neulamäen asukkaille on tarjolla hyvin monipuoliset palvelut omalla alueellaan. Alueella on päiväkoteja, ala- ja yläasteen koulut sekä nuorisotalo. Alueella on myös monipuolinen lähipalvelukeskus, josta löytyy kauppoja, kirjasto, apteekki, ravintola, pizzeria, kaupungin pieneläinvastaanotto, neuvola, hammashoitola, pankkiautomaatti, R-kioski ja kampaamo. Lähipalvelukeskuksessa on myös Tukeva-työvalmennussäätiön Elävä kauppa -myymälä, jossa toimii postipiste, kierrätystavaran vastaanotto ja myynti sekä kahvio.

Neulamäessä asutaan lähellä luontoa jylhissä, metsäisissä maisemissa ja liikuntamahdollisuudet ovat hyvät. Pallopelejä harrastaville neulamäkeläisille on runsaasti suorituspaikkoja. Kaksi täysimittaista, hiekkapäällysteistä jalkapallokenttää, niiden vieressä pienempiä kenttiä ja mm. koripallotelineitä. Lisäksi muutama tenniskenttä.

Talvella jääkiekkokaukaloon ja jäädytetylle, valaistulle kentälle luistelijat pääsevät lämpimistä tiloista. Myös koulujen liikuntasalit ja kuntosali palvelevat sisälajien harrastajia. Neulämäki sijaitsee laajan Neulaniemen ja Tervaruukin-Vuorilammen latu- ja lenkkeilyverkoston vieressä, missä on mm. valaistu kuntohiihtolatu sekä opastettuja luontopolkuja. Yliopistolla on myös ulkopuolisille suunnattuja monipuolisia liikuntakursseja ja kuntosali.

Neulamäen väkiluvun ennustetaan vähenevän edelleen vuotta 2015 kohti. Opiskelijoiden kirjautumiset asukkaaksi aiheuttavat  vuosittain jonkin verran vaihteluita väkilukuun.