Lapsiperheiden suosima pientaloalue
Pirtin alue nivoutuu kiinteästi sekä Petosen puistokaupunkiin että Saaristokaupunkiin. Pirtin ensimmäiset alueet Pirtin keskuksen läheisyydessä rakennettiin 1990- luvun alkupuolella, minkä jälkeen rakentaminen eteni Orsitien ja Pirttiniemen suuntaan. 2000- luvulla aloitettiin rakentaminen Saaristokaupunkiin kuuluvassa Savolanniemessä. Toinen Saaristokaupunkiin kuuluva Pirtin osa, Pirttiniemen kaupunginosa, toteutetaan eteläisiltä osiltaan Saaristokaupungin kaupunginosista viimeisenä tulevan vuosikymmenen alussa.
Savolanniemen ja Pirttiniemen asukkaat hakevat monipuoliset palvelunsa Petosen Pyöröstä. Sieltä löytyvät terveyskeskus, lääkäriasema, Kelan sivutoimipiste, kirjasto, apteekki, pankin konttori, pankkiautomaatti, päiväkoteja, päivittäistavarakauppoja sekä erikoisliikkeitä, ravintoloita jne. Alueella oleva Lippumäen uima- jäähalli ja Lippumäkeen rakenteilla oleva monipuolisempi liikuntakeskus palvelevat Petosen puistokaupungin lisäksi myös Saaristokaupungin asukkaita. Pirtin ja Aurinkorinteen koulut tarjoavat koulupalveluita.
Pirtti on erityisesti lapsiperheiden suosima alue, mikä näkyy väestön nuorena keski- ikänä, joka on vain hieman yli 27 vuotta. Viime vuosina alueen asukasrakenne on kuitenkin monipuolistunut, sillä Savolanniemen rivitaloihin on muuttanut myös nuoria yksinasuvia, lapsettomia pariskuntia ja eläkeikäisiä. Pirtin väestönkasvu keskittyy tulevaisuudessa Savolanniemeen, jonne valmistuu erityisesti rivitaloasuntoja, sekä Ala- Pirttiniemeen seuraavan vuosikymmenen alussa, jolloin rakentaminen alueella alkaa.